Täältäpä tulee meikäläisen ”viikkokatsaus” näin päivän myöhässä, mutta kuitenkin… Huippua muuten, että olette jättäneet mulle palautetta, kiitos siitä.. Myös niitä kysymyksiä saa lähetellä tämän postauksen kommenttiboksiiin, vastaan teille vielä tänä iltana niihin ihan omassa postauksessa, katsotaan jos saisin videon aikaiseksi, o-ou!

ma

Maanantai tuli yllättäen, viikonloppu kun vietettiin siivousurakkaa tehden. Aamuni alkoi kävelylenkillä, puhuin käytännössä koko matkan ystäväni kanssa puhelimessa, siinä samalla seurailin vähän sykkeitä. Loppupäivä hujahti töitä tehden, havahduin kun Miika tuli lasten kanssa kotiin. Frozen-peruukkiin pukeutunut Samuel sai tämän mamman hymyilemään. Lapset olivat touhunneet kovasti päiväkodissa ja ilta me sitten otettiinkin vaan iisiä. Tiedättehän te, köllöttelin lattialla ja muksut rakensivat legoilla, ei mitään sen ihmeempää.

Tiistaina kuvasin viime viikolla ilmestyneen Mammatyylit-postauksen, lounastin Tiian porukan kanssa ja kiirehdin tapaamaan Mikkoa GoGo:lle. Illalla Rebekan jumppaillessa me käytiin testaamassa Sampan kanssa Koskarin Jungle Juice Bar ja tykkättiin tosi paljon molemmat, pyysin lisäämään omaan pirtelööni heraproteiinia, sillä skippasin kiireen takia oman ruokailuni. Kasin jälkeen olin vielä lasten kanssa ruokakaupassa ja he halusivat välttämättä avata ostamansa jogurttijuomat marketin pihalla. Yleensä sanoisin, että ”ei nyt, kotona vasta avataan ja meillä on kiire nukkumaan…” Tällä kertaa kuitenkin ajattelin, että miksipä ei, heitetään ostokset takakonttiin ja istutaan betoniporsaalle, mihin tässä nyt muka on kiire?

keto

Keskiviikkona kuvailtiin Idan kanssa mun työprojektia, tehtiin safkaa ja vielä illalla lähdettiin hölmöilemään Idikseen, shoppailusaldo oli ööö… sukkikset ja ruokaa :D Idan seura piristää aina päivää – ja koko viikkoa! Torstailta mulla ei ole yhtään ainoaa kuvaa, istuin tietokoneella tuskaillen kello 9-21, Miika sai hoitaa kaiken muun.

pe

Perjantaina nappasin kaksi iloista kannustajaa mukaani salireissulle. Tyypit viihtyvät erinomaisesti GoGo:n Kidz Clubilla temmeltämässä, heitä on välillä vaikea saada sieltä pois. Muutama tunti treenin jälkeen näkökenttääni ilmestyi sahalaitainen valokuvio, joka ei häipynyt vaikka laitoin silmät kiinni. Epäilen, että edellisen päivän 12 tuntia koneella huonossa asennossa ja stressinpoikanen tekivät tehtävänsä. Otin särkylääkettä pariin otteeseen ja lepäilin. Päänsärky meni ohi ja pääsin viettämään iltaa mammakerholaisten kanssa.

Koko lauantain olin ihan silmät ristissä, hengähdin kävelyretkellä metsässä. Jäätiin lasten kanssa kolmestaan leikkimään ja saunomaan, kun Miikalla oli futispeli. Tiedossani oli seuraavan päivän reissu, mutta pakkaamisen kanssa iski paniikki ja loppujen lopuksi ehdin nukkumaan kolme tuntia, kunnes kello herätti mut 3.30.

su

Pirkkalan lentokentälle raahusti Tampereen väsynein muija, onneksi sain kuitenkin Helsingistä matkaseurakseni Iinan! Vertailtiin silmäpusseja ja hypättiin Köpikseen menevään koneeseen yhdessä. Vichyn porukka oli järjestänyt asiat niin, että meillä oli mahdollisimmat kevyesti ohjelmaa, saimme hengähtää, käydä kävelyllä tai käyttää Gilleje Badehotelin spata. IInan kanssa suunnattiin yhdessä span puolelle – ja höyryhuone teki kyllä hyvää väsyneelle matkustajalle. Illallisen jälkeen kaaduin sänkyyn ja nukuin erittäin sikeästi aamuun saakka. Kunnon yöunet tekivät erittäin hyvää, sillä parina edellisenä yönä ei paljoakaan tullut nukuttua.

Viikko oli pitkä, mutta antoisa. Yleistila on viikon jäljiltä vieläkin väsähtänyt, täytyy muistaa jatkossa mennä tarpeeksi ajoissa nukkumaan, niin ehkä se siitä helpottaa :) Mä varasin meidän perheelle hotskun Helsingistä vapuksi ja meillä on jo vähän ohjelmaakin suunniteltuna. Hehee ja kuukauden kestänyt herkkulakkokin tulee päätökseen ensi torstaina ;)

-Maj

matiMaanantai meni oikein leppoisasti, illalla Miika ja lapset leipoivat pipareita, avustin vähän koristelussa. Tuli oikein jouluinen fiilis näin huhtikuussa :D

Tiistaina olin lounastreffeillä ystävän kanssa ja lähdin (rohkeasti) liikenteeseen sinisissä farkuissa. Lounaan jälkeen kuvailin Ilmarin ja Henriikan mammatyyleihin ja ehdin kotiin vähän ennen neljää. Rebekalla on tiistaisin jumppa, Miika lähti viemään tyttöä harjoituksiin ja sain vaihdossa ensimmäistä muuttokuormaa Tampereelle tuoneen veljeni meille kylään.

ketoVeljeni jäi meille yöksi – ja keskiviikkoaamu aloitettiin yhdessä täydellä tohinalla. Samuelia käytettiin labrassa, jonka jälkeen suunnistetiin Ikeaan hankkimaan veljeni uuteen kotiin mm. uusi peili. Olin myös varannut Samuelille samalle päivälle vielä ajan ihotautilääkärille, koska hänelle on ilmestynyt aika ärhäkkää ihottumaa taipeisiin ja ympäri kehoa. Lääkärikäynnin jälkeen lähdin moikkaamaan Köpiksestä palannutta Idaa, ajoin Viivin kodin kautta viemässä hänelle muutaman tavaran. Keskellä yötä olin vielä siivoushommissa. Hymyilytti, kun löysin arkistojen kätköistä kuvan suloisesta pikku-Viivistä <3

Torstai ei alkanut kovin lupaavasti, Miika oli lähtenyt autolla työreissuun, joten me lasten kanssa pyöräiltiin vesisateessa kauppaan, koska maitokin oli loppu :( Onneksi Eve tuli herkullinen pastasalaatti sekä vauva kainalossa meitä viihdyttämään. Kun Eve lähti kotiin, tulivat seuraavat vieraat, toinen ystäväni lapsineen. Omat lapset olivat lopulta aivan älyttömässä iltavillissä ja kun lopulta sain heidät nukkumaan, niin näytin lähinnä elävältä kuolleelta, otin itsestäni kuvan todisteeksi. Ystäväni Emmi tuli meille vielä kylään lasten mentyä nukkumaan, kerrankin saatiin vaihtaa kuulumiset rauhassa. Kauhottiin molemmat kaksinkäsin dippiä ja porkkanoita suuhumme ja parannettiin siinä maailmaa. 01.30 yöllä skannasin vielä, jotain veljeni unohtamia papereita. Ahdistuin, kun tajusin, että minulla on vain viisi tuntia aikaa nukkua.

pePerjantai oli lyhyistä yöunista huolimatta aivan huikean hyvä päivä! Vein lapset päikkyyn ja heitin samalla juoksulenkin. Tein supertehokkaana töitä, olin palaverissa, fillaroin Go Go:lle, tein TRX-treenin ja fillaroin jälleen hakemaan lapset kotiin. Kadotin pyöräillessä menomatkalla hanskani ja päätin, että jos löydän sen paluumatkalla, niin pohdiskelemani asia sujuu, kuten olin ajatellutkin. Sehän löytyi, jes, taivaalta kolahteli rakeita, mutta se ei lannistanut. Miikakin tuli sieltä työreissustaan – ja koko porukka oli niin hyvällä tuulella. Illalla lähdettiin Samuelin kanssa hakemaan Mummoa juna-asemalta ja samalla napattiin Marusekista mukaan iltapalasushit, ai että.

 

lasuKoska viime maanantaina onnistuin banaanibannareissa, niin niillä on sen jälkeen herkuteltukin sitten useaan otteeseen. Kuten jo aikaisemmin kerroin jo, viikonloppu meni ihan kokonaan verkkareissa touhuillen. Miten paljon ihmisillä voi olla turhaa tavaraa? Meidän romuhuone on vedetty tiililadonnalla täyteen lattiasta kattoon – ja näkisittepä autotallin, huhhuh! Pyöräkärryllekin annettiin haikeat hyvästit. Samuel nukahti jo seitsemältä illalla ja mummo lähti takaisin Ylivieskaan. Löysin itseni näpyttelemästä tiistaina kuvaamaani Mammatyylit-postausta vielä näin maanantain puolella.

En tiedä mistä tämä energia oikein kumpuaa, mutta mä olen ollut menossa kuin joku duracellpupu, muu perhe ei meinaa oikein pysyä vauhdissa mukana. Onkohan herkuton huhtikuu antanut uudenlaista energiaa? Voin ainakin kertoa, että ruoka on maistunut erittäin hyvin :)

ps. Jaoin postauksen kuvat useampaan osaan, teidän toiveidenne mukaisesti. Oliko lueskeleminen nyt helpompaa?

-Maj

1 2