Jouluun on vielä pari viikkoa aikaa, joko teillä on lahjat hankittuna? Listasin perinteisesti muutamia pikkuväen toivelahjoja vinkiksi kaikille lahja-asioiden kanssa pohdiskeleville. Tänä vuonna listallani on myös neljä lapsille lahjaksi sopivaa palvelua/elämystä, jos tavaran ostaminen ei innosta. Olen kerännyt kollaaseihin aina sellaisia juttuja, jotka ovat kiinnostavia omien lasteni mielestä, heiltäpä melkein kaikki ideat ja toiveet on tullutkin, eli tämä vuonna apureinani oli 2- ja 4-vuotiaat, mutta kun kurkkaatte postausta alaspäin niin löydätte kollaasin parin vuoden takaa, sinne kerätyt jutut on pienemmille suunnattuja :)

joululahjaideat_20151. Pienen tytön jumppa-asu muuntautuu leikeissä myös prinsessan mekoksi, jumppa-asu H&M.
2. Merirosvolaiva Tyrsky, jonka tulee mukana tulevat tv:stäkin tutut hahmot Jack ja Kalle, Fisher price/Br-lelut.
3. Särkänniemen kausikortti, sellaiselle jolla on jo kaikkea.
4. Jos tavaraa on nurkat täynnä, niin miten olisi vaikka ratsastustunti ihan oikealla ponilla?
5. Boxereita tarvii aina, tähtikuvioiset bokserit Polarn O. Pyretiltä.
6. Myös tytöt, H&M.
7. Jännittävä luurankoasu roolileikkeihin, saatavilla myös verkkokaupasta, H&M.
8. My Little Pony-fanejen unelma, majesteettinen Prinsessa Celestia, TOYS”R”US.
9. Lastenvaatteisiin hurahtanutta äitiäkin ilahduttaa Gugguun legginsit.
10. Hayao Miyazakin elokuvia voidaan katsella koko perheen voimin, vaikka samalla kun  sulatellaan jouluherkkuja. Ponyo Rantakalliolla on yksi meidän lasten suosikkipiirretyistä, Mizayakin leffoja saa ainakin Anttiloista.
11. Choco-lautapeli on ehkä monille tuttu jo omasta lapsuudesta? Hauska ja yksinkertainen koko perheen peli, sopii loistavasti ensimmäiseksi peliksi lapselle. Saatavilla ainakin Prismoista.
12. Valoa pimeyteen, kätsy taskulampun ja yövalon yhdistelmä löytyi www.lauranlastentarvike.fi:stä.
13. Esiintyjätyypille mikrofoni, josta löytyy valmiksi taustamusiikkia, TOYS”R”US.
14. Kummeilta olisi varmasti kiva saada uusi uima-asu ja vaikka yhteinen reissu kylpylään, uikkari Mini Rodini/Kuopus.
15. Flying Fairy, pikkutyttöjen tämän vuoden must have-lahja, Citymarket.
16. Vietä lapsen kanssa aikaa ja vie hänet elokuviin? Leffaliput on kiva lahjaidis kaikenikäisille.
17. Lentsikat seikkailevat myös Duplolegoissa.
18. Suloinen kaulahuivi Tiny Universe-merkiltä, Babyshop.
19. Jos ei mitään muuta, niin sukkia tarvitsee aina, bonusta hauskasta kuosista, Polarn O. Pyret.

Jos edellisestä kollaasista ei mikään oikein napannut, niin kurkkaahan vielä, mitä ehdottelin 2012 ja 2013:

2013lahjakollaasi

1. Coolit pipot Sätila-merkiltä, 32,50 / Babyshop
2. Söpöjä alushousuja 7kpl/paketti, 12,95 / H&M
3.Pehmeään pakettiin kääritään tietysti yöasut, 27,90 ja 17,90 / Polarn O. Pyret
4. Anna kummilapselle lahjaksi mukavaa yhdessä oloa ja paketoi lahjakortti kylpylään tai vaikka Hop Lopiin!
5. Jokaisen prinsessan tylliunelma, 4,95 / H&M
6. Powerslide luistimet, 39,99 / Rollersport.de
7. Hama-helmet yhteisiin askarteluhetkiin, 12,99 / BR-lelut
8. Hassut tyynynpäälliset, 2,99 / IKEA
9. Muumit-merellä, veneilyopas perheen pienimmille, 25,- / www.moomin.com
10. Brion junaratoja löytyy mm. TOYS”R”US:ilta hintahaarukalla n. 30-70,-
11. Pehmoisia trikoovaatteita kotimaiselta Gugguu-merkiltä, huppari 68,50 ja pipo 16,50 12. Innokkaalle kylpijälle robottikala (Robofish) 12,99 / TOYS”R”US
13. Kylpytakki, 38,50 / Polarn O. Pyret
14. Käsikäyttöisestä LED-taskulampusta ei ainakaan lopu patterit 3,99 / IKEA
15. Ongintapeli 21,90 / Lekmer.fi
16. King-size Stigan kyytiin mahtuu koko perhe, 129 / superkauppa.fi
17. Ponifanille laukkaava Pinkie Pie 16,10 / Eurotoys.

2012mita_lapselle_joululahjaksi

1. Juomapullo/Life Factory (löytyy myös tuttipulloja)
2. Puinen Muumi palapeli on ainakin meillä ollut tosi tykätty, kuten muutkin muumi-aiheiset jutut
3. Polarn O. Pyretin klassikko paita, sopii tytölle ja pojalle ja äiditkin tykkää!
4. Hackmannin muumi-aiheiset lasten aterimet (me halutaan toiset, kun ne pitää aina käsin pestä, että saadaan käyttöön!)
5. Pyyhe/Skip Hop
6. Lego säilytysrasiat
7. Molo Kidsin pipot ovat ihan super siistejä, Rebekalta ja Viiviltä löytyykin sellaiset.
8. Sisätossut Tohvelisankareilta
9. Lasten/vauvojen Uggit
10. Brion junarata on klassikko
11.  Kerhoreppu/Skip Hop
12. Neulemekko/Hilfiger
13. Safe-t-seat turvaistuin pyörään (max.15kg)
14. Kypärä/Bell on itseasiassa Rebekan toivelistalla
15. Peite/Polarn O. Pyret
16. Muumilasit/Iittala
17. Salkut/Marimekko (meiltä löytyy kaksin kappalein)
18. Nalle Puhin Joulu-dvd
19. Lego Duplot on varmaan monen lapsen toivelistalla?
20. Tuplapulkka/Stiga (tuollaista me varmaan ensi talvena tarvitaan :D)
21. Pyjama/H&M yökkäreitä, kerrastoja, alusvaatteita ja sukkia tarvitaan aina!
22. ON HUKKUNUT JONNEKIN!
23. Muumipalapelissä voit muodostaa erilaisia hahmoja ja kuvioita puisilla magneeteilla.
24. Mato Mato Lautapeli oli yksi vuoden 2012 lastenpeli ehdokas!

Vieläkö olet ideaa vailla? Haha, tässä nyt tuli noin kuutisenkymmentä ehdotusta, parempaan en pysty :D
-Maj

 

Tampereen Hope-yhdistys järjestää vuosittain joululahjakeräyksen, jolla kerätään avun tarpeessa olevien pirkanmaalaisten perheiden lapsille joululahjoja. Tavoitteena olisi, että jokainen lapsi saisi jouluna edes yhden lahjan.

Rebekalla ja Samuelilla on tosi paljon leluja, välillä tuntuu, että niitä on yli tarpeidenkin. Me Miikan kanssa päätettiin, että tänä jouluna emme itse osta omille lapsillemme tavaraa/leluja ollenkaan, sillä kuitenkin lapset saavat paketteja isovanhemmilta ja sisaruksiltamme, ehkä kummeiltakin niitä tulee. Sen sijaan päätimme ostaa lahjoja sellaisille lapsille, jotka niitä eivät muuten ehkä saisi. Hankin yhden paketin Rebekan ikäiselle tytölle ja toisen Samuelin ikäiselle pojalle – ja kolmas on kirjalahja n. Viivin ikäiselle tytölle tai pojalle. Lahjan ostamisesta tuli hyvä mieli ja juttelimme lastenkin kanssa asiasta.

hope_lahja lapselleNyt on vielä yhdeksän päivää aikaa osallistua Hopen joululahjakeräykseen, sillä se päättyy 30.11.2014. Lahjat toimitetaan suoraan Hopen toimitiloihin osoitteeseen Sorinkatu 16 (vihreä puutalo, sisäänkäynti Tampereen valtatien puolelta). Hopen päivystys on auki joka keskiviikko klo 16-18, jolloin voi tuoda lahjoituksia. Lisäksi lahjoituksia voi tuoda joka arkipäivä, mutta kannattaa varmistaa numerosta 0447002770, että toimitiloissa on henkilökuntaa paikalla. Joululahjat saa toimittaa paketoimattomina tai paketoituina. Toiveena kuitenkin olisi, että paketoituihin lahjoihin laitettaisiin jokin tarra tai lappu, jossa lukee minkä ikäiselle/sukupuoliselle/kokoiselle lahja on tarkoitettu

Joululahjoja tuodessa voi samalla lahjoittaa myös tarpeettomia, hyväkuntoisia lasten vaatteita, leluja ja harrastusvälineitä. Niitä jaetaan eteenpäin päivystyksissä vähävaraisille lapsiperheille. Lisää Hopesta voit lukea verkkosivuilta.

lahjalapselle hopeNiin pieni teko, mutta älyttömän hyvä mieli. Haastan mukaan lahjoittamaan kaikki tamperelaiset mammat ja olisi ihan mahtavaa jos te NiinaSatu, LilaHenna, Helia, Katja, Suvi ja Maiju lähtisitte mukaan antamaan joulupaketin niille pienille, jotka jäisivät muuten ehkä ilman? Ja tietysti olen iloinen, jos muutkin lukijani ja yhteistyökumppanini innostuisitte asiasta :)

-Maj

1 7 8 9 10 11 12