Tämän viikon ehdottomasti käytetyin vaate on tämä ylipitkä farkkupaita – eli mekko. Se näyttäisi kieltämättä vähän kivemmalta jos sen kaveriksi  ei tarvitsisi pukea alaosaa. Testailin myös Miikalle synttärilahjaksi ostamiani Ray Banin Clubmastereita, mutta ne taitavat olla auttamattomasti isot meikäläisen kasvoille, vai mitä mieltä olette?

Farkkupaita – Bik Bok
Legginsit – Pieces
Neule – Filippa K
Kengät – Nike
Kassi – LIndex

-Maj

Jep, that’s me, sillä harmaavarpusen ”höyhenpuku on usein takkuisen ja hoitamattoman näköinen.” Parin viikon ajan tämä on pitänyt niin paikkansa, olen venyttänyt viimeiseen asti kampaajallekin menoa, ensi viikolle sain kuitenkin eräältä erittäin kiireiseltä leidiltä ajan varattua.

Muutaman aika raskaan muuttopäivän jälkeen äitini huomautti, että kasvoni näyttävät erittäin kuihtuneilta… Laihtumisesta ei ollut kyse, vaan olin tyyliin unohtanut kokonaan juoda, joten nesteet olivat erittäin vähissä ja ihon elastisuus varmaan nollassa.

Olen koittanut skarpata veden juonnin kanssa sekä kiinnittänyt myös ihon hoitoon enemmän huomiota, kuten Vichy-postauksessa kerroinkin. Eilen vietettiin Idan kanssa tyttöjen hemmotteluiltaa, johon kuului mm. mutanaamiot ja saunominen, ihon kosteuttamista unohtamatta. ”Huoltoilta” teki hyvää niin keholle kuin mielellekin, Ida on kyllä aikamoinen aarre, meidän lapsetkin rakastavat häntä <3

Neule – COS
Farkkumekko – Bik Bok
Leggarit – Pieces
Kengät – Nike
Kassi – Lindex

Aurinko lämmitti ihanasti tänään, voi pojat miten kaunis ilma sattui juuri valmistumistaan juhliville. Näin iltasella kuitenkin neule tuli tarpeeseen, harmi vaan kun näissä kuvissa ei näy paidan erikoista selkäpuolta ollenkaan.

-Maj

1 127 128 129 130 131 132 133 199