Mulla on ollut jo pitkään sellainen olo, että teen paljon asioita, mutta en oikein innostu mistään erityisesti. Ehkä siihen voi vaikuttaa myös alhaalla olevat energiatasot. Koko ajan läsnä oleva väsymys saa kaiken tuntumaan sellaista ihan tavallista. Tuntuu jotenkin tosi oudolta, että en osaa edes intoilla uudesta asunnosta yhtään. Pitäisikö mun tai siis onko se teidän mielestä outoa, kun en intoile?

Tiedättekö mitä tarkoitan sanoessani, että tänne kuuluu ”ihan kivaa” vaan. Ei suuria murheita, ei suuria kohokohtia. En haluaisi olla negatiivinen, mutta en ole kyllä erityisen positiivinenkaan. Olen myös ihan hetki sitten kokenut sen, miltä tuntuu kun elämä ei ole tavallisen kivaa, vaan paljon synkempää, joten ihan kiitollisena olen tästä fiiliksestäkin.

snowww1snowww2

Täällä blogin puolella mennään perusjutuilla ja kuulumisilla, toivoisin keksiväni teille jotain tosi siistiä ja mahtavaa. Toivoisin voivani antaa jotenkin enemmän itsestäni, mutta mitä ja miten? Mulla on sellainen pieni tarkoituksettomuuden tunne ja epäily siitä, onko missään mitään järkeä? Postausideani päätyvät useimmiten roskikseen, koska ne kuulostavat jotenkin, no ei ainakaan siisteiltä ja mahtavilta, enemmänkin vaan laimeilta.

Voitteko kuvitella, että olen kirjoittanut tähän blogiin 2972 postausta. Ihan tosi, melkein 3000 tekstiä kuulostaa hurjalta tai itseasiassa 3000 ylittyy helposti, jos lasketaan mun ensimmäinen (tästä blogista piilotettu) vuosi. Olen kirjoittanut 10 vuoden aikana niin paljon kaikenlaista ja todellakin ihan kaikesta. Voiko mulla olla jotain uutta annettavaa vielä?

snowww3snowww4

Pipo, käsineet ja neule -H&M
Housut – Bubbleroom *saatu kampanjan yhteydessä
Kengät – Dr Martens
Laukku – LV

snowww5snowww6

Olen täällä pohdiskelevalla tuulella ja koitan listailla asioita, jotka tekevät mut iloiseksi. Mietin, mistä haluaisin kirjoittaa ja mistä voisi olla hyötyä tai iloa teille myös?

Tästä asusta vielä loppuun pari sanasta. Eihän ole tyypillistä mua vai mitä sanotte? Nämä vaatteet päällä oli hiukan äijämäinen fiilis, seisoin kuvissakin kunnon haara-asennossa, hah! Rakastuin viime talvena näihin sinisiin Bubbleroomin mammafarkkuihin ja ne ovat edelleen yhdet mun lemppareista. Tiger of Swedenin lampaannahkarotsi on aina cool, ainakin mun mielestä.

Ja hei, tässähän tuli samalla Dr Martens -haasteen kolmas asu, tsekkaa myös eka ja toka :) Nyt koitan vielä keksiä yhden vähän naisellisemman version, saapa nähdä onnistuuko – vai toivoisitteko jotain ihan muuta, jos niin, mitä?

-Maj

Terveisiä täältä lumipyryn keskeltä! Oon vähän innoissani kaikista talvijutuista ja ollaan touhuttu kaikenlaista lasten kanssa. Vähän harmittaa, että perinteiset pulkkamäet on jääneet yhteen ainoaan kertaan. Täytyy korjata asia lauantaina, sillä kuuntelin sivukorvalla säätiedotusta ja siellä lupailtiin täydellistä ulkoilusäätä loppuviikkoon. Pari edellistä päivää olen vedellyt menemään Crocsin talvikengissä (ihan parhaat) ja pipo syvällä päässä kotihoodeilla. Seuraavat kuvat ovat otettu aikoja sitten, en tiedä miksi ne ovat jääneet roikkumaan luonnoksiin näin pitkäksi aikaa? Tämä sama asu on kuitenkin ollut päälläni monen monta kertaa tänä talvena, joten se on aina ajankohtainen.

talviasu1talviasu2talviasu4

 

Huivi – Whyred
Neule – Samsoe & Samsoe
Takki – LAB
Housut – Pieces
Laukku – See by Chloé
Hanskat – H&M
Kengät – & Other Stories

 

talviasu5talviasu6

Näissä kuvissa on mulla on päällä kaikki vakkarijutut yhtäaikaa – eli ei siis todellakaan mitään yllättävää tai uutta. Mun mielestä tämä on kuitenkin kiva ja toimiva perusasu. Pikkuhiljaa olen taas lämmennyt kultaisille koruille. Ensin mietin, että See by Chloén laukussa on aika paljon kaikenlaista meneillään, mutta koko ajan tykkään siitä vain enemmän. Mitä mieltä te olette asusta tai laukusta?

-Maj

1 14 15 16 17 18 19 20 199