Olipa ihana selata näitä postauksen kuvia, hymyilen iloisena oikeastaan ihan joka ikisessä otoksessa, osassa jopa vähän maanisena. Eikä siihen ole mitään erityistä syytä, joskus vain kaikki osuu kohdilleen ja on helppo olla. Toki eilinen oli kaikinpuolin hyvä ja onnistunut päivä.

Olin tosiaan eilen Helsingissä koko päivän. Kävin ihastelemassa H&M:lla ennakkoon syksyn Studio-mallistoa. Mallistosta löytyy klassisia ja kauniita, yksinkertaisia vaatteita, – ja yllättävää kyllä, ruutukuosi kiinnostaa itseäni erityisesti.
Piipahdettiin myös Säm Asian Bar & Kitchenin + Masu Asian Bistron avajaisissa maistelemassa sushia. Suunnitelemme Idan kanssa suuntaavamme sinne pian uudestaan, aasialaiset maut kiinnostavat. Oletteko muuten käyneet Tampereen Masussa koskaan?
Päivän tai illan viimeinen ja itselleni tärkein tapahtuma oli Hyvin Eletty -kirjan julkkarit, se on, ei pelkästään elokuun, vaan vähintäänkin koko syksyn kaunein kirja. Karita Sainion kirjoittama Hyvin Eletty opastaa kauniisti vastuulliseen elämään – ja sen on kuvittanut paras ystäväni. Ida elää todella kiireistä arkea, kahden työn ohessa hän on vielä ehtinyt kuvittaa kokonaisen kirjankin, voisin vaikka poksahtaa ylpeydestä. En ole vielä itse lukenut kirjaa, joten palaan siihen erikseen myöhemmin.

Nahkatakki – Minimum
Mekko – Mango
Laukku – LV
Aurinkolasit – Fendi
Kengät – Won Hundred (INCH” Store)
No, ok, ehkä tässä on vähän aihettakin hymyyn?
Saan Idan kylään tänne viikonlopuksi ja ohjelmassamme on vaan hengailla lasten kanssa, tehdä hyvää ruokaa ja saunoa. Kasvonaamioita ja keskusteluhetkiä lasten mentyä nukkumaan. Kai me vähän myös suunnitellaan syksyä pikkutunneilla lasten jo nukkkuessa, miten ihanaa!
-Maj



Kuvat: 


