Mustaa, mustaa, mustaa! Vvaatekaappini pullistelee mustaa, ja mustemmaksi ollaan menossa aina talvea kohden. Löytyykö teiltäkin paljon mustaa? Mitä luulette, onkohan suurimmalla osalla suomalaisista eniten mustia vaatteita? No, onhan se vain niin, että mustat vaatteet ja asusteet ovat niin helppoja yhdistää. Musta toimii aina, vaikka välillä sitä koittaa vähän muutakin yrittää. Useamman vaatehankinnan kohdalla olen huomannut ajattelevani myöhemmin, että olisi pitänyt valita tämäkin tuttuna ja turvallisena mustana, sittenkin.
Uudet kengätkin ostin tänä syksynä. Mustat tietenkin. Haaveilen punaisesta laukusta, mutta päädyn varmasti mustaan, seuraavan kerran kun laukkuostoksille lähden. Kenkäni ovat Samsoe & Samsoe -merkkiset, ja ne löytyivät lempivaateputiikistani, Inchistä. Ihan vähän vain korkoa ja terävä kärki, sopivan rouheat, mutta käyvät silti hameidenkin kanssa. Äitini muuten juuri sanoi inhoavansa sanaa rouhea, kun kuulemma kaikki nykyään on niin sitä rouheaa. Yököttäväähän se varmasti on, kun sisustusta myöten asiat ovat niin kamalan rouheita, voi äiti. No, jos en kuvaile kenkiä nyt sitten rouheiksi, niin ne ovat ainakin vähän särmikkäät. Minun monitoimikenkäni.


Aurinkolasit – Fendi
Takki – Vero Moda
Paita – H&M
Farkut – Pull & Bear
Kengät – Samsoe & Samsoe / Inch
Laukku – Furla
Pidättekö näistä nilkkureista? Entäpä aiheuttaako sana ”rouhea” teissä vilunväreitä? Olisiko pieni punainen laukku kruunannut tämänkin asun? Onko musta väri? Miksi postauksen loppuu pitää aina laittaa joku kysymys?
-Maj
Neuletakki – Cos
Yhdistän aina tämän beigen neuletakin simppeliin valkoiseen paitaan, mielestäni se näyttää siten vähän raikkaammalta. Tunnustaudun neulefaniksi ja itseasiassa teinkin viime helmikuussa