Kuten jo aikaisemmin taisin jo kertoa, niin tänä vuonnakin me vietimme tuttuun tapaan joulua molemissa mummoloissa, Tampereella sekä Ylivieskassa. Monta vuotta ollaan vedetty joulu läpi samalla kaavalla ja se onkin toiminut ihan loistavasti. Pukki käy 23. päivä kiireellä vaan heittämässä lahjat Tampereen mummolan eteiseen, mutta Ylivieskassa pukilla on istahtanut pidemmäksi aikaa. Samuel oli vähän paniikissa joulupukista, mutta Rebekka ei pelännyt yhtään, hän lauloi yksin pukille harjoittelemansa joululaulun ja saatteli vielä ovellekin. Kaksi päivää meillä oli melkoista säpinää ja jännittämistä – mutta siitä se sitten helpotti, kun kaikki paketit oli jaettu ja muksut (sekä Petteri xD) saattoivat keskittyä leikkimään uusilla leluillaan.
Tässä meidän jouluaatto x 2 kuvina
Ylivieskassa:
Itse en toivo enää yhtään mitään lahjaksi, parasta on, kun sain katsella lasten naamoja, jotka loistivat kuin naantalin auringot. Paketeista paljastui juuri ne lahjat, mitä he eniten olivat toivoneet.
Mites nuo ruokaa notkuvat joulupöydät? Huh-huh, oma kiintiöni on nyt täynnä vuodeksi :D
-Maj









