Tämän postauksen piti ilmestyä maanantain puolella, niin lupailin tuolla Magicpoksin Facebook-sivuilla. Tällä kertaa korvasinkin kuvien laadun niiden määrällä (tekstistä selviää miksi ) ja niiden läpikäyminen vei yllättävästi aikaa, pahoitteluni siis jos joku jo ehti odotella postausta.
Meidät oli kutsuttu viime perjantaina testailemaan uudistunutta Silja Symphonya päivä Tuhkholmassa-risteilyn merkeissä yhdessä muutaman muun bloggaajan kanssa. Ohjelma oli käytännössä vapaa, paria tapaamista lukuunottamatta. Heti laivan lipuessa Itämerelle kokoonnuimme porukalla kuuntelemaan mitä uudistuksia laivalla on tehty, jonka jälkeen söimme yhteisen illallisen Sushi & Co. -ravintolassa. Viimeisenä iltana kerroimme omia kokemuksiamme risteilystä ja kirjoittelimme ajatuksiamme sellaiseen palautelappuseen.
Kuvat tulevat aikajärjestyksessä ja kuvateksteissä avaan vähän tapahtumia ja kerron kokemuksiamme, täältä pesee yli 30 kuvan pläjäys, olkaapas hyvät ->
Lapset halusivat heti infotilaisuuden jälkeen innokkaina tutustua Silja Landiin, laivan uusittuun leikkipaikkaan. Ah, tila oli niin uusi ja raikas – ei pinttynyttä likaa, eikä nuhjuisuutta, miellyttävä paikka siis aikuisenkin näkökulmasta. Silja Land on suunniteltu yhdessä lapsiperheiden kanssa ja lasten omista ideoista. Silja Landiin toteutettiin ainakin kiipeilypuu, Harri Hylkeen pesä, maalausseinä, Lego-työpaja, leikkitalo ja -alue perheen pienimmille sekä tietysti se perinteinen pallomeri.
Pallomeri oli Samuelin lemppari, lego-nurkkauksen ja Brion junien lisäksi.
No siis, kyllähän tässä nyt pelaamisesta innostuneet aikuiset (Miika) saavat aikansa loistavasti kulumaan, jos on vaan pokkaa napata ohjain omiin kouraan :P
No tämä kuva on otettu, kun tajusin, että meillä oli mukana kameraan vain laajakulmaobjektiivi, buu, sillähän voi ottaa vaikka rakeisen selfien :( Mulla kesti pari tuntia toipua järkytyksestä, eikä tämän typerän vahingon takia viitsitty ottaa kameraa edes Tukholmaan, omapa oli vika, mutta silti se ärsytti suunnattomasti.
Lego-työpaja oli mun mielestä tosi toimiva ja myös meidän lasten mieleen.
Meikäläisen asuvalinta ei varsinaisesti soveltunut temmeltämiseen :D
No sitten sitä ruokaa, sushia – ja ilme kirkastui kameraharmituksesta huolimatta. Ravintola Sushi & Co.:sta ei normaalisti saa misokeiton lisäksi mitään lämpimiä ruokia, mutta meidän blogiporukan illallista varten lapset oli ihanasti huomioitu, heille oli tarjolla ranskiksia, lihapulla- ja nakkivartaita sekä notkuva jälkkäripöytä.
Sushi oli oikeasti hyvää – ja sitä mieltä oli meidän koko pöytäseurue.
Vedin kyllä alle aikamoiset sushiöverit, mutta jälkiruokahan menee ihan eri vatsaan, eikö niin?
Harri-hylje tuli vilkuttelemaan meille ravintolaan. Kaikki hahmot (Harri ja Muumit) olivat lapsille jotenkin tosi tärkeitä ja he olivat niistä kovasti innoissaan. Samuelia tosin jännitti ekana päivänä hahmot tosi paljon…
Ruokailun päätteksi otettiin nopea pyörähdys hytissä, vaihdettiin discovaatteet ja suunnattiin Muumi-discoon.
Rebekka oli heti elementissään tanssittamassa Iinan suloista Tiara-tytärtä. Samuelia jännitti ja hän katseli lavalle turvallisesti iskän sylistä. Lasten discossa oli tosi paljon porukkaa, joten voi olla, että sekin oli osasyynä ”ujottamiseen” kuten hän itse sanoo. Sitten kun virallinen disco oli ohi ja muumit olivat hyvästelleet lapsoset niin…
Sieltä saapui pyörremyrskynlailla todellinen parkettien partaveitsi ottamaan ”lavan haltuun” Hohohooo, en kestä, mikä tanssilattiahyökkäys Sampalta!
Ja siis moovit olivat todellakin hallussa, hikipäissään poika veivasi tanssilattialla, kunnes lopulta oli aika siirtyä omaan hyttiin rauhoittumaan ja yöunille. Lähdin itse vielä hetkeksi ihmettelemään meininkiä viinilasillisille Iinan kanssa, muu perhe tuhisi jo tyytyväisenä täydessä unessa kun tulin takaisin.
Seuraavana aamuna heräsimme ajoissa, söimme masut täyteen buffassa – ja valmistauduimme lähtemään Tukholmaan. Matka cityyn taittui edestakaisin kätevästi metrolla, olimme lainanneet ystävältäni tuplarattaat, että molemmat lapset saivat ottaa lepoa niissä yhtäaikaa. Samuel nukkuikin kaupungilla muutaman tunnin päikkärit, kun kiertelimme kauppoja. Itse tein muutamia huippuja löytöjä Topshopista ja lapset saivat ostaa haluamansa lelut BR-Toysilta. Väsynyt, mutta onnellinen porukka palasi botskille shoppailureissulta joskus neljän pintaan.
Koska Sushi oli oikeasti hyvää, niin suostuttelin Miikan syömään buffan sijaan uudelleen Sushi & Co.:ssa. Saimme kätevästi tilattua lapsille annokset vastapäisestä ravintolasta ja ne jopa tuotiin pöytiin tuonne sushipaikkaan. Sushi & Co.:sta löytyy muuten salaatteja, voileipiä ja ym. muita pieniä välipaloja hätävaraksi.
Samppaa ujostutti taas muumit ihan älyttömästi, mutta lopulta hän rohkaistui halaamaan Pikku Myytä ja kertoi, että ”me atutaan Tampeleella”, voi toista <3
Lauantai-illan kuviot olivat aikalailla samat kuin perjantainakin. Rebekan piti saada uusi mekko päälle heti discohommiin, no siis tottakai!
Yhdeksän aikaan illalla muumihahmot tulivat toivottelemaan hyvät yöt leikkipaikalle, se oli kätevä keino saada lapset lähtemään hyttiin iltatoimille.
Meidän perhe tosin haahuili vielä pari tuntia Tax Freessä ostoksia tehden. Kävimme kahvilassa iltapalalla sen verran myöhään, niin että joku vanhempi rouva joutui päivittelemään sitä kamalaa tilannetta: ”alle kolmen vanhakin vielä tähän aikaa hereillä.” Tuo kolmen vanha oli ottanut pitkät, melkein kolmen tunnin päikkärit päivällä ja oli meistä kaikista virkein – nukahtikin viimeisenä.
Oli kyllä aika kiva reissu, parasta oli istua valmiseen ruokapöytään ja unohtaa työt koko viikonlopun ajaksi. Ihanaa, että puhelimenkin nettiyhteys pätki välillä merellä ;) Toisaalta myös siinä vähän pienessä ja ahtaassa hytissä on jotain tunnelmaa ja lapsille tämä risteily oli varmasti aikamoinen kokemus ja elämys. Kiitos matkaseuralle ja Siljan porukalle, hauskaa oli – ja muisteltavaa riittää.
-Maj
