Käytiin tänään (vasta?!) hakemassa kotiin muutamia ulkokukkia Plantagenista. Meinaan nykyään aina seota kukkakaupoilla, tekisi mieli kuorruttaa koko koti erilaisilla kasveilla ja kukkasilla. Miikan mukana olo rauhoitti vähän shoppailujani ja loppujen lopuksi ostettiin aika maltillisesti, mutta eipä tuolta taida silti koskaan alle satasella päästä.

En jaksanut kauheasti meikkailla, mutta sen sijaan pukeuduin teeman mukaisesti kukkamekkoon. Pari vuotta sitten Mangosta ostettu mekko on edelleen aika kiva, se on täydellinen vaate huolettomiin kesäiltoihin.

kukkamuija2
kukkamuija1
kukkamuija3

Farkkutakki – NEUW
Mekko – Mango
Tennarit – Superga (saatu)

kukkamuija4
kukkamuija5
kukkamuija6

Kukkamekko on ainoa omistamani Off shoulder -vaate, mutta näissä kuvissa mekon yläosa näkyy vähän huonosti. Tässä postauksessa mekko näkyy vähän paremmin, kurkatkaapa  ja kertokaapa; korot vai lenkkarit?

-Maj

Hei, vitsit mikä ihana kesäfiilis! Terveisiä täältä Ylivieskasta, aurinkokin paistelee meille pilvettömältä taivaalta. Meidän perhe on hajaantunut eri puolille Suomea, Miikalla on töitä, Rebekka lähti siskoni porukan kanssa asuntovaunuilemaan muutamaksi päiväksi – ja me tulimme eilen Samuelin kanssa kahdestaan junalla tänne vanhempieni luokse.

Nämä asukuvat on napattu tällä viikolla, kun bongattiin tuo laukkuun kivasti mätsäävä sitikka ;) Sama setti on kuitenkin ollut päälläni monet kerrat, viimeksi eilen.
Punainen väri on ollut pitkään poissa vaatekaapistani, ainoastaan kynsissä ja huulissa olen sitä käyttänyt. Punainen on kuitenkin tehnyt paluuta ensin mekon ja sitten laukun muodossa.

auto1

Takki – Minimum
Paita – Gina Tricot
hame – Samsoe & Samsoe (INCH” Store)
Laukku – Rebecca Minkoff
Kengät – Superga *saatu

auto2
auto3
auto4
auto5

Hameitakaan en ole ikuisuuteen käyttänyt, mutta taskullinen Samsoe & Samsoen hame on niin helppo ja rento. Toisaalta, sen kanssa voi yhdistää yhtä hyvin tennarit kuin korkkaritkin. Yhtä asiaa en ikinä haluaisia punaisena – autoa nimittäin! No, ehkä voisin kuvien punaisen  sitikan ottaa, mutta mielestäni musta on ainoa oikea auton väri!

-Maj

1 67 68 69 70 71 72 73 199