Pakkaaminen on mun inhokkihommaa, paljon mielummin vaikka siivoan koko kämpän, kuin pakkaan. Olen sellainen fiilispukeutuja, että on aivan mahdotonta etukäteen ennustaa millaisiin vaatteisiin haluan seuraavat pari päivää pukeutua. Yleensäkin tungen laukkuuni ihan vääränlaisia vaatteita ja ihan liikaa niitäkin.

Reissuun kannattaisi mielestäni pakata jo aikaisemmin hyväksi todetut vaateyhdistelmät ja olisihan se optimaalista, jos kaikki laukusta löytyvät ylä- ja alaosat voisi yhdistää keskenään. En silti tiedä mikä minuun oikein iskee kesken pakkaustouhun, sillä löydän kaapistani kaikkea ”tosi jännittävää” ja erilaista, jota uskon jostain syystä haluavani käyttää reissussa. Unohdan kokonaan, että joku vaate on varmasti jäänyt pitämättä syystä.

Tällä kertaa ajattelin olla fiksu ja selata vähän blogistani asuja, joissa olen viihtynyt ja samalla keräsin niitä kollaasiksi teidänkin nähtäväksenne.

magicpoks_asut1

Olen viihtynyt kesän viileimmät ja syksyn lämpimät päivät sekä tämän koko kevään joko nahka -tai bombertakissa. Nahkatakki nyt ainakin käy käytönnössä ihan kaikenlaiseen menoon ja sitä  voi käyttää kaikkien vaatteiden kanssa. Heitin Minimumin-rotsin päälleni tänne reissuun ja pakkasin ohuen bomberin laukkuun.

magicpoks_asut2

Väljät housut, niin lyhyillä kuin täyspitkilläkin lahkeilla ovat rennot, mutta myös siistit. Liehulahkeet ovat ehdottoman mukavat myös reissaamiseen, testattu on pitkillä lennoillakin.

magicpoks_asut3

Rakastan vaaleansinisiä Air Forcejani ja muutenkin vaaleansinistä väriä. Olen fiilistellyt   tätä Hálon mekkoa,  joka oli superupea Hannan päällä, vaikkakin hänen päällään kaikki vaatteet näyttävät aina vaan niin hyvältä! Oversize-farkkutakkini ja mutsifarkut ovat olleet myös kovassa käytössä tänä keväänä. Mikään näistä ei ole kuitenkaan ehkä superkäytännöllinen reissuvaate perhelomalle Ahvenanmaalle, joten kun pakkaamisesta oli puhettan niin; ei jatkoon.

magicpoks_asut4

Olen ollut hupparityttö jo 7. luokalta asti ja myös collegepaidat ovat olleet aina suosikkejani. Pitkissä collegetpaidoissa tai mekoissa tunnen oloni turvalliseksi ja  kylmemmällä säällä voi heittää vaan farkut alle. Päädyin pakkamaan laukkuuni mustan lyhyen collegepaidan, koska öö, en tiedä.

Lopputulemana mulla on laukussani nyt mustat liuhulahkeet, musta ja harmaa collegepaita ja musta nahkatakki, pari t-paitaa ja pillifarkut, eikä oikeastaan mitään sellaista missä tarkenisin kunnolla. Tai jos tarkenisin, niin en haluaisi juuri niitä vaatteita pukea päälleni. Otin mukaani sitten sen pienimmän nahkatakkini, minkä alle collegepaidat eivät oikein mahdu ja liehuhousutkaan eivät oikein ole täällä se juttu. No, eipä sitten mennyt taaskaan nappiin mun pakkaukset, vaikka kuinka yritin, kollaasit ja kaikki :D

Ehkä teillä on joku vähän parempi pakkausvinkki mulle heittää?

-Maj

Tänään en osaa ollenkaan pukea ajatuksiani sanoiksi. Se on kaikista ärsyttävintä kirjoittamisessa, kun päässä pyörii ajatuksia ja sanottavaa, mutta tekstin kirjoittamisesta ei tule mitään. En oikein malta istua paikoillani. Kesä tuntuu tuovan tullessaan niin paljon kaikkea jännää.

Eilen istuimme Lilla Robertsissa kuuntelemassa ystäväni Juulian uutta musiikkia ja yhden biisin myötä keskustelimme siitä tunteesta kun tulee itseään ikävä. Se on jännä fiilis, kun pitkän talven jälkeen kaikista toppakerroksista kuoriuduttuaan sitä alkaa ehkä olemaan vähän enemmän elossa? Joutuu oikein pohtimaan, että millainen tyyppi sitä oikeastaan olikaan? Kesäminä on kyllä niin erilainen ihminen, kuin se talvityyppi, joka pinnistelee kaamoksen kourissa, rämpien läpi loskaisimmat kuukaudet kohti kevättä.

 

all_black_every_1

Aurinkolasit – Fendi
Korut – H&M
Laukku – Rebecca Minkoff
Nahkatakki  ja paitamekko- Minimum
farkut – Zara
Kengät – H&M, moneen kertaan tuunatut

all_black_every_2

all_black_every_3all_black_every_4
all_black_every_5

Voi olla, että kesäfiiliksissä tekee myös mieli pukea jotain vähän värikkäämpääkin päälle? Tässä näin hurjana irrottelen itsekin punaisella laukulla  :D

-Maj

1 68 69 70 71 72 73 74 199