Perjantai oli niin harmaa ja onneton päivä, heti herätessäni olin jo valmiiksi vähän pahalla tuulella. Päätin lähteä liikenteeseen – ja odotetusti viinilasillinen, sushit, zurrot, kukkakimppu ja kiva seura tekivät tehtävänsä. Illalla laittelin kukkia maljakkoon ja totesin, että ei ollenkaan surkeaa.
Nämä kuvat on otettu eilen ihan ohimennen, sovittiin oikein Riikan kanssa, että ei oteta mitään kuvia, kun ei niistä tule kuitenkaan mitään. Ja silti otettiin.


Takki – H&M
Neule – COS
Farkut – Bik Bok
Tennarit – adidas (& Other Stories)
Laukku – LV


Kuvat/Riikka
Nämä housut jalassa en ole yhtään niin cool, kuin SKAM-sarjan Noora, vaan tunnen olevani Timo tai vaikka Pertsa. Näillä taikahousuilla matkustan heti ajassa takaisin 90-luvulle ja tulee pakottava tarve mennä Tammelantorille tilaamaan makkaraperunoita. Kaikesta huolimatta housut on silti ihan ok, taidan viihtyä salaa Pertsana.
Älkää turhaan stressatko nilkoistani, ne ovat jo turtuneet kylmästä.
-Maj






