On se aika vuodesta kun taas päästään vähän talviharrastuksien pariin. Tosin, lumi puuttuu edelleen, mutta pakkasta on senkin edestä, joten luistelemaan pääsee jo. Lapset ovat odottaneet luistelukauden alkua kovasti, etenkin Rebekka, joka pääsi viime talvena vähän jo luistelunharrastuksen makuun. Samuelille hankittiin ekat luistimet vasta muutama viikko sitten. Vähän jännitin itsekin, että pysynkö pystyssä, sillä edellisestä kerrasta on jo aikaa.

Toiveikkaina matkalla Sorsapuiston kentälle.

Mä olen ainoa meidän perheestä, joka vetää kaunoluistimilla.

Samuel oli tänään ekaa kertaa luistimet jalassa. Yllättävän hyvin poika pysyi pystyssä vaikka jää olikin, no, liukasta. Käytännössä homma eteni niin, että pari potkua ja kaatuminen – ja uusi yritys. Eteneminen tapahtui hiljaa sipsuttaen tai aikuisten avustuksella. Rebekka on hiukan etevämpi, mutta kyllä hänkin vähän väliä kupsahtelee. Kauhistellen seurasin lasten kaatuilua, vastaavasta olisin itse aivan hajalla!

Vähän myöhemmin Sorsiksen jäälle saapui Rebekan jääkiekkoa harrastava kummisetä  – ja Sampalla oli heti koutsin kanssa bisneksii.

Niko oli molempien mielestä ihan paras ja Rebekka oli vähän mustasukkainenkin serkustani, koska Niko on hänen kummisetänsä, ei veikan.

Ulkoilu on oikeasti aika mukavaa, tänä talvena vaan ei olla ehditty koko perheellä kovin usein ulkoilla. Eihän tuolla aikaisempina viikkoina mitään ihmeellistä tekemistä ole ollutkaan vai onko mulla vaan surkea mielikuvitus? Rakastan myös ulkoilun jälkeistä hyvää fiilistä ja punaisia poskia.

-Maj