Kesällä blogini täyttyy rantsukuvista ja instagramissa eniten käyttämäni hashtagi oli varmaankin #beachlife – talvella ollaan taas pulkkailemassa ja fiilistellään joulua, talvijuttuja jne. sitähän samaahan se tuppaa olemaan vuodesta toiseen.

Tammikuusta eteenpäin jotenkin tuntuu, että elämä jumittuu rutiineihin, kunnes jälleen keväällä uudet tuulet puhaltelevat ja tuovat taas erilaisia, mielenkiintoisia juttuja tullessaan. Rutiinit ovat ihan jees,  joululoman jälkeen olen tavallaan vähän jo ehtinyt kaipaillakin sitä ihan tavallista rytmiä.

Tänäänkin me suunnattiin pariksi tunniksi Pyynikille pulkkailemaan, jonka jälkeen tasattiin kulutetut kalorit kunnon munkeilla. Kotiinviemisinä meillä oli punaiset posket ja meikäläisellä tolkuton väsymys, hyvä kun en tähän koneelle nuupahda.

 

talvi1 talvi2 talvi3 talvi4 talvi5 talvi6 Processed with VSCOcam with f2 preset Processed with VSCOcam with f2 presetEka tortilloja iltapalaksi ja sen jälkeen ajattelin käpertyä sohvalle tuijottamaan Netflixistä Siltaa. Veikkaan, että Miikan aktiivisuusranneke vilkuttaa pulkkailun ja futsalpelin jälkeen övereitä, kerrankin :D Olen muuten taas ihan koukussa, tällä kertaa siis pohjoismaiseen jännityssarja Siltaan, vähän keski-ikäinen fiilis, hoho!

Toivottavasti huomenna aloitetellaan uutta viikkoa skarppeina ja hyvillä energioilla. Veljeni aikoi tulla kylään ja ajateltiin viedä lapsia päiväleffaan tai HopLopiin riehumaan tai miksei tehtäisi vaikka molemmat, jee!

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille, onko siellä muita ulkoilusta uuvahtaneita?

-Maj

1 10 11 12 13